perjantai 20. marraskuuta 2015





Benchmarking: Saksa 13-15.10.2015


HYTEKS - hanke järjesti benchmarkkausmatkan Rehacare2015 -messuille Düsseldorfiin, Saksaan 13-15.10.2015.



Rehacare2015 messuilla oli yli 750 näytteilleasettajaa 37 maasta. Nähtävää riitti kuudessa messukeskuksen hallissa. Yleisenä painopistealueena tänä vuonna olivat ikääntyneiden ja vammaisten apuvälineet muun muassa moottoroidut pyörätuolit, hissit, nostovälineet ja sängyt.


MediTek (http://www.meditek.co.uk/) esitteli erittäin laajan kokoelman erilaisia porrashissiratkaisuja, joiden toimintaan pääsimme myös itse testaamaan. Alla kuvat MediTek:in kierreporrashissistä ja normaalista rappushissistä. Ihailtavaa oli nähdä, että hissien kehitystyössä oli huomioitu myös esteettisyys, tuomalla perinteisen harmaiden hissiratkaisujen rinnalle myös kirkkaita, värillisiä vaihtoehtoja.

Kuva 1. Kierreporrashissi

Potilassänkyjen/seniorivuoteiden osalta merkittävää kehitystä on tapahtunut sänkyjen patjaosien liikuteltavuuden osalta. Perinteiden pää- ja jalkapäädyn nostamisen ja laskemisen rinnalle on tullut myös sänkyjä, jotka liikkuvat sivusuunnassa ja auttavat vuoteesta nousemisessa. Samalaisia ratkaisuja näimme myös Tanskan benchmarkkausmatkalla Care Lab:issa.

Kuva 2. Potilassänky/seniorisänky

SwissTrack (http://www.swisstrack.ch/en/home.html) esitteli messuilla "pyörätuolitraktoreita", jotka helpottavat pyörätuolia käyttävien liikkumista niin kaupungissa kuin maastossa. Pyörätuolitraktoreita oli esillä useammilta valmistajilta ja pyörätuolitraktoreiden malleissa oli erinomaisesti huomioitu lapset, nuoret, aikuiset ja vanhukset erilaisten ulkonäkö- ja käytettävyysseikkojen kautta.

Kuva 3. Pyörätuolitraktori

Moottoroitujen liikkumista helpottavien apuvälineiden lisäksi esillä oli myös kuntouttavia polkupyöriä, joilla henkilö pystyy liikkumaan yksin tai yhdessä auttajan kanssa.

Kuva 4. Kuntouttava polkupyörä
Volkswagen oli tuonut messuille myös uusimman inva-autonsa, joka oli kehitetty erityisesti pyörätuoliasiakkaan tarpeisiin.


Kuva 5. VW inva-auto

Messuilla oli myös nähtävillä pienapuvälineitä. Vitility oli yksi pienapuvälineiden esittelijöistä, jonka kanssa kävimme keskustelua HYTEKS -hankkeesta ja sen sisällöistä. Vitility:llä oli perinteisten pienapuvälineiden (mm. pukeutumista ja peseytymistä helpottavat apuvälineet, ruokailuapuvälineet) lisäksi esillä heidän uusin dosetti apps -sovelluksensa. Apps -sovellus muistutti lääkkeenoton ajankohdista ja mahdollisista lääkkeiden unohtamisajoista.

Rehacare2015 -messuilla oli erittäin paljon esillä vammautuneiden henkilöiden liikkumista tukevia apuvälineitä. Näimme messuilla erittäin kattavasti moottoroitujen pyörätuolien, hissien ja nostolaitteiden mallistoja. Vaihdoimme myös joidenkin apuvälinevalmistajien kanssa ajatuksia HYTEKS -hankkeesta ja siihen kohdistuvista hankinnoista. Messujen kautta saimme myös kattavan kuvauksen apuvälineiden valmistajista, joita tulemme hyödyntämään HYTEKS -hankkeen tarjouskilpailutusten yhteydessä. Messuilla ei ollut juurikaan esillä teknologiaa, jota hyödynnetään esimerkiksi etämittausten ja -vastaanottojen tai turvallisuuden tukemisen näkökulmasta. Nämä ovat niitä välineitä, mitä tulemme tarvitsemaan HYTEKS -oppimisympäristön toteuttamisessa. Rehacare -messujan voimme suositella kaikille, jotka ovat kiinnostuneita liikkumista tukevista apuvälineistä vauvasta vaariin.